Ohjelmisto

Lapsuudenystävä
2017

“Häyrysen liike päästää lähelle, kehon muistoihin lapsuuden poluista rivitalojen, pihametsien ja 90-luvun uutislähetysten lomassa.” KESKISUOMALAINEN

”Olemme tunteneet vuodesta 1985. Minä olin silloin kolme vuotta ja Elina kaksi. Asuimme saman rivitalon eri päädyissä. Pihaan kuului keinu, hiekkalaatikko, jota ympäröi kahdelta puolelta ruusupensaat, soratie, pöytä ja kaksi penkkiä. Pihan reunalta alkoi metsä, joka jatkui pidemmälle kuin uskalsimme.” 

Veli Lehtovaara

Lapsuudenystävä-teoksessa palataan vartaloon kätkeytyneeseen lapsuuteen liikkeellisten muistojen ja kehon kerrostumien kautta. Miten muistot ja kokemukset resonoivat vartalossamme, ja kuinka tämä kutoutuu tanssiksi?

Lapsuudenystävä on kolmas osa koreografien Mikko Hyvösen ja Veli Lehtovaaran kanssa vuosina 2016-2017 toteutettavasta projektisarjasta.

Koreografia: Veli Lehtovaara
Tanssi: Elina Häyrynen
Puku- ja tilasuunnittelu: Piia Rinne
Äänisuunnittelu: Miki Brunou
Tuotanto: Off/Balance

Teoksen toteuttamista ovat tukeneet: Taiteen edistämiskeskus, Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Tanssin Keskus

Yhteistyössä: Tanssin Aika -festivaali ja Saint-Gobain Ecophon

Ensi-ilta: 23.9.2017, Tanssin Aika -festivaali, Jyväskylä

Kesto: 25 min.

Kuvat: Matti Häyrynen ja Piia Rinne

Katso myös nämä teokset

Matolainen
2013

Matolainen on sykähdyttävä tanssiteatteritarina uhkaavasta ympäristökatastrofista ja puhtaan veden merkityksestä. Urhea Mato Matolainen lähtee etsimään vettä pelastaakseen kuihtumisvaarassa olevan Kukka-ystävänsä. Apunaan Matolaisella on Obelix-kana ja

crystal pieces: human beings
2016

“Tanssijoiden liike ja läsnäolo tuntuvat kihelmöintinä iholla: tekee mieli koskettaa ja seurata muutenkin kuin katseellaan. Raja esiintyjien ja yleisön välillä murenee.
– – –
Ja sitten, yhtäkkiä, alkaa huuto, joka yltyy raivoisaksi karjunnaksi. Tunnelma sähköistyy, vähän hämmentääkin. Seuraamme alkuvoimaista, shamanistista rituaalia.”

KESKISUOMALAINEN